Panen vipinää ekorakentamisen käsittelyyn. Aihe on ollut meillä pitkään tapetilla. Paljon sanoja ja suhteellisen vähän tekoja. Tässä taannoinen kirjoitukseni Kauppalehdestä.Pitäisikö meidän tutkia tarkemmin omaa rakentamisperinnettä? Energiatehokkuus on ollut meillä kunniassa.
Esi-isämme elivät aikaisemmin ns. biopohjaisessa taloudessa. Öljy- ja sähköriippuvuutemme on kasvanut sodan jälkeen.
Ennen sitä energia ja rakennustarvikkeet rahdattiin omasta metsästä.
Ekologinen on muotia, kierrätys on nykyaikaa, etsimme uusia ratkaisuja, voisimme oppia ekologisesta rakentamisesta menneisyydestä. Keski-Euroopassa rakennettiin keskiajalta lähtien taloja, joiden rungot ovat puusta ja standardoitujen seinäelementtien täyte muotoiltiin lehmänpaskasta ja oljesta. Asuin ja työskentelin 90-luvulla Elsassissa, ja siellä näitä idyllisiä, sontataloja on vielä pystyssä.
Elsassin (Alsacen) tunnetun viinitien - ”La Route des Vins” - varrella on vuoristoa ja ihastuttavia kyliä, joissa tunnelma on kuin suoraan satukirjasta. Puuleikkauksin koristellut talot on koristeltu valtavalla määrällä kukkia, yleisin kukka lienee punainen riippupelargonia. Mutta arvatkaa, miten monet näistä alueen kauneimmista taloista on rakennettu?
Talojen kehikkorakenne standardoitiin keskiajalla paikkakunnalta toiseen muuttamisen helpottamiseksi. Kehikkostandardoinnin ansiosta varaosiakin löytyi helpommin, jos joku konstruktion osanen jäi puuttumaan. Niitä kauppasivat kylien (Villages) paikalliset puusepät ja kehikoiden rakentajat. Muuttaminen onnistui suhteellisen helposti, kun lannasta tehdyt elementit irrotettiin ja kuljetettiin hevosen tai härän vetämillä vankkureilla uuteen osoitteeseen.
Muuttajille myytiin siis vain uusi kehikko, ei valmista taloa, elementit tulivat omasta takaa. Ensiasunnon ostaja, hartiapankkirakentaja, joutui tekemään lantaelementtinsä itse. Talon viimeistelyyn tarvittavaa lehmänlantaa oli jatkuvasti runsaasti tarjolla, koska perheen mukana kulkivat myös omat lehmänkantturat. En ole tullut selvittäneeksi, miten monta lehmää omakotitalon uudisrakentaja tarvitsi talotarpeiden saamiseksi kesän kuluessa. Jouluun mennessä säät kylmenevät miinuksen puolelle Elsassissakin, joten urakkaa ei voinut pitkittää viininkorjuuajan yli. Projektin läpimenoajaksi arvioisin puolisen vuotta. Muutto uuteen osoitteeseen omilla elementeillä saattoi sujua viikossa tai muutamassa päivässä, jos talkooporukkaa oli tarjolla.
Ribeauvillén kylään saapuessaan on katsottava ainakin kaksi kertaa ylöspäin, talojen katoilla todella on valtavia haikaranpesiä asukkaineen. Taloissa on paljon muitakin kauniita yksityiskohtia.
Tätä Elsassin standardointimallia voinee syystä kutsua betonielementtiteollisuuden esiasteeksi. Samaa ideaa ja menetelmää käytettiin rakentamisessa laajemminkin Keski-Euroopassa. Olen nähnyt kehikkotaloratkaisuja (Stockwerk-Bau) Tanskasta lähtien. Lannasta tehdyt sienielementit kuivuivat ja kovettuivat kuumassa kesäauringossa: lannan ja oljen yhdistelmästä syntyi keveitä ja tukevia rakenteita.
Lanta oli edullista, sitä oli kaikkialla tarjolla, lehmät tuottivat sitä jatkuvasti lisää, lehmänpaskan saatavuus ei tuottanut logistisia ongelmia. Pinnan tasoittaminen ja värjääminen onnistui lisäaineilla.
Riquewihr on muurien ympäröimä keskiaikainen kylä. Walt Disney on kopioinut Riquewihrin kylän pääkadun talo talolta piirrettyyn elokuvaansa Kaunotar ja Hirviö.
Nykyihmisen silmille sonnasta rakennetut lantatalot ovat äärettömän kauniita. Olen miljoonien turistien tavoin tykästynyt niihin. Niiden käyttöikä on satoja vuosia. Mitä opimme tästä? Ehkä kohta näemme mainoksia, jossa kiinteistövälittäjät tarjoavat paskasta rakennettuja luksustaloja meren rannalta. Oma Mansikki kaupan päälle, ettei tiiviste- ja remonttipaska pääse loppumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti