keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

Osaamisesta ytyä liiketoimintaan

Woodpoliksen tarkoituksena on kehittää yritysten kanssa uusia puurakentamisen innovaatioita ja työstää ne tuotteiksi.

- Yrittäjällä on ehkä loistoidea, muttei yritystä tai hänellä on sekä idea että yritys, muutei resursseja toteuttaa ideaa. Sitä varten me olemme olemassa, kehitysjohtaja Matti Stenroos ja hankepäällikkö Tuulikki Huusko vakuuttavat.

- Annamme apua piirustusten tekemiseen, suunnitteluun, mahdollisuuden käyttää konsulttiapua ja oppilaitosten osaamista.

Woodpoliksessa voivat opiskella yhtä lailla yritysten työntekijät ilma, että yrityksen oma tuotanto keskeytyy.

Yrittäjä voi aloittaa toimintansa Woodpoliksen tiloissa ilman suuria investointeja, ja hän saa lisäksi asiantuntevan koulutuksen. Silloin kehittämisen ja tuotteistamisen esteeksi ei synny osaamisen puute.

Hankepäällikkö Tuulikki Huusko sanoo, että yrittäjien kuunteleminen ja ymmärtäminen lähtee hankkeessa ihan selkäytimestä.

Hankkeen tulokset puhuvat sen puolesta: on syntynyt uusi toimiva malli toimia yhdessä yritysten kanssa.

Koulutuksen ja tuotekehityksen yhteensulaumassa tehdään laadukasta työtä tarkassa prosessissa ja virheistä oppimalla, Huusko sanoo.

Hankkeen päättyessä kevään 2008 jälkeen nähdään, onko tuotteistamisen kulttuuri juurtunut kuhmolaiseen puuteollisuuteen. Opetustehtaalla on tulevaisuudennäkymiä arviolta viiden vuoden päähän.

Ei kommentteja: