keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Uudet asunnot jäävät myyjien käsiin / oma-talous / Taloussanomat

Helge: Alla kuvattu trendi on ollut näköpiirissä jonkin aikaa. Pankkien, ekonomistien ja Suomen Pankin varoitukset ovat alkaneet purra. Kehityksen taustalla on monta asiaa. USA:n asuntorahoituksen kriisi heijastuu meillekin. Ei vain Suomeen, rakentaminen on hiljentynyt myös Espanjassa. Baltian maissa räjähtänee kohta kiinteistökriisi. Eestin kronen devalvoituminen voi tapahtua lähiaikoina. Pankit suosittelevat suojautumista. Mutta on meillä riskikertymää omastakin takaa. Suomalaisten velkataakka on kasvanut ja monet asunnonomistajat sinnittelevä maksukykynsä ylärajoilla. Velalliset pärjäävät niin kauan, kun työllisyystilanne säilyy hyvänä.

Uudet asunnot jäävät myyjien käsiin / oma-talous / Taloussanomat: "21.11. 06:01 Myymättöminä makaavien uusien, vapaarahoitteisten asuntojen määrä Suomessa on noussut jo yli tuhannen. Pelkästään suurimmilla rakennusyhtiöillä on tällä hetkellä tyhjillään noin 900 valmista uutta asuntoa. Kun lukuun otetaan mukaan myös pienemmät yritykset, nousee luku selvästi yli tuhannen, Rakennusteollisuus ry:n pääekonomisti Bo Salmén vahvistaa.

Määrä on kasvanut viime vuoden lopusta useilla sadoilla asunnoilla. Tyhjien valmiiden asuntojen määrä nousee osalla yhtiöistä jo viidennekseen koko vuoden tuotannosta. Muutokset näkyvät myös alan marraskuun suhdannebarometrissä. Sen mukaan tyhjillään olevien valmiiden asuntojen määrä on noussut jo tavanomaista suuremmaksi. Rakennusliikkeet painavatkin nyt jarrua uusien asunnon tuotannossaan."

Ei kommentteja: