lauantaina, huhtikuuta 05, 2008

Rakentamispalvelujen esilletuominen

Pienten yritysten on välttämätöntä lisätä näkyvyyttään ja huolehtia tuotteidensa esilletuonnista jokaisessa myyntipisteessä, jossa heidän tuotteitaan esitellään.
  1. Verkkonäkyvyys
  2. Blogit
  3. Sosiaalinen Media
  4. Mikrokanavat

Kauppapaikkojen valintaan ja kauppiaiden tukeen kannattanee myös panostaa nykyistä enemmän. Tuotteet eivät myy itse itseään, eivätkä etenkään silloin, kun tuottajat ovat satojen kilometrien päässä potentiaalisista kuluttajista.

  1. Tarinat
  2. Referenssit
  3. FAQ -tuki

Vientikaupassa etäisyydet kasvavat entisestään. Pieni firma tarvitsee kielen, kerrontatyylin, esitystavan, joka kertoo tuotteista ja palveluista yli kieli- ja kulttuurirajojen.

  1. Verkottuminen
  2. Kansainväliset kumppanuusverkostot
  3. Twitter Close to You -palvelun hyödyntäminen

Pienten paikkakuntien kirouksena on, että "täällä on hyvä yrittää", mutta usein se jääkin vain siihen. Pelkkä yrittäminen ei riitä. On saatava aikaan kauppoja.

  1. Uudet rakentamispalvelut jäävät huomaamatta
  2. Verkoton on kuin kalvoton aikoinaan

Ei kommentteja: