sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

SRV:n Venäjän tavoitteet

Suomalais-Venäläinen kauppakamari muuttaa Pietarissa uusiin tiloihin. Rakennusyhtiö SRV aikoo ulosmitata Venäjän talouden epävarmuudessa piileviä mahdollisuuksia ja etenee nyt monella rintamalla.

SRV on perustanut kiinteistökehitysrahaston yhdessä Deutsche Bankin ja Venäjän toiseksi suurimman pankin  VTB:n kanssa.

SRV:n pitkäjänteisessä suunnitelmassa heijastuu halu nostaa kansainvälisistä projekteista kertyvän liikevaihdon 10 - 15 prosentista yli 30 prosenttiin.

  • Venäjä on sukeltanut talouskriisiin ja noususta ei vielä ole varmuutta.
  • Kriisi on Venäjällä syvempi kuin länsimaissa
  • Rakennusyhtiöt joutuvat miettimään maariskejä entistä tarkemmin
Pitkällä tähtäyksellä Venäjä on kiinnostava. Ideana on murrosvaiheessa etsiä käynnistysvaiheessa olevia uusia hankkeita, joita ei ole rahoitusvaikeuksien takia saatu liikkeelle.

Suomalaisfirmat ovat Kauppalehden mukaan viime vuosina sijoittaneet suoraan tai rahastojen kautta venäläiskiinteistöihin ja tontteihin ehkä pari miljardia euroa. Pääosa investoinneista on tehty huppusuhdanteen aikana.
  • Toimistotilojen vuokrataso on romahtanut Pietarissa 45 prosenttia
  • Omaisuusmassaa on sulanut valtavasti
  • Bisnes ei muutu vuosiin kannattavaksi
  • Kaikkia odottavat käännettä Venäjän taloudessa
  • Hintataso on saavuttanut pohjan
Öljyn hinnannousua odotellaan. Vahva energiasektori hyötyisi devalvaatiosta, joka puolestaan pakottaisi entistä suurempaan tuotantoon maan rajojen sisäpuolella.
Lähetä kommentti