lauantaina, tammikuuta 30, 2010

Talouden “maailmanloppu” ei kaatanut autofirmoja vieläkään

E71_07.11.2009_Loviisa 080Autokauppa uskoo kaupan vilkastumiseen, vaikka huippuvuosista jäädään reilusti jälkeen. Uusien henkilöautojen rekisteröinnit putosivat viime vuonna 35 prosenttia vuodesta 2008.

Uusia autoja myytiin vuonna 2009 vain 90 000, kun kiihkeimpinä vuosina myytiin 140 000 – 150 000 autoa.

Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat autokauppaan. Kaakkois-Suomessa paperitehtaiden sulkemiset ovat heijastuneet autokauppaan. Korkeat työttömyysluvut synnyttävä ruostevaurioita autoliikkeiden ovisaranoihin.

Silti synkimmät lamapainajaiset eivät ole toteutuneet: GM, Chrysler, Opel, Saab, Volvo, Renault yms. jatkavat. Autokauppiaat onnistuivat myös aallonpohjan aikana pääsemään eroon ylisuurista vaihtoautovarastoistaan.

Moni autokauppias toivoo jo, että aallonpohja on ohitettu. Alan virallisen tavoitteen mukaan Suomessa myydään tänä vuonna 100 000 uutta autoa. Keväästä 2010 odotetaan vielä takkuista, mutta raikkaammat tuulet puhaltavat autokauppiaiden mielestä jo syksyllä.

Nähtäväksi jää, koska vanhan kaavan mukaan autokaupassa myydään ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 60 prosenttia vuoden myynnistä. Mutta varsinaisesti 2011 pitäisi olla selkeästi parempi vuosi.

Lähetä kommentti