maanantaina, toukokuuta 10, 2010

Eurooppa etsii itseään

14022010412

Suomi on osa Eurooppaa ja kuuluu Euroopan ytimeen. Johtavat poliitikot päättivät viikonlopun aikana 750 miljardin euron vakautuspaketista. Ministereiden allekirjoituksella pelastettiin Euroopan pankit ja maailmantalous pahanlaatuiselta notkahdukselta.

Rahamarkkinat nousivat kuilun partaalta. Ehkä talouden sää alkaa vihdoinkin lämmetä?

Pelastusrenkaan suuruutta ihmeteltiin tuoreeltaan meikäläisten talousviisaitten piirissä. Päättäjät ja valionvarainministerit  laittoivat nimensä oletettua suurempaan takuupaperiin. Pörssi piristyi! Mutta järeän paketin jälkihoito vaatii vaikeita päätöksiä kansallisvaltioissa. Päätöksillä ostetaan vain aikaa. Perusongelmia ei ole vielä poistettu.

Tämä on vasta EU-vakautusoopperan alkunäytöstä. Vyönkiristystä tarvitaan myös Suomessa. Euroalueen talouden kuntoon laittaminen on vuosikymmenien työmaa. Japani on yrittänyt samaa 1990-luvun lamasta alkaen. Aasialaisten tulokset eivät ole mairittelevia.

Ainut toivomme on maailmantalouden integraatio. Tarvitsemme kaikki toisiamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Konkurssikypsät länsimaat, Pohjois-Amerikka ja Eurooppa kaipaavat Kiinan, Intian ja Afrikan pitkämielistä tukea.

Maailmantalouden tehtaat (Kiina) tarvitsevat luottokortteja vinguttavia kuluttajia. Perinteisissä länsimaissa heitä / meitä on enemmän kuin missään muualla. Kovia otteita kaivataan. Suomen osuus vakuuspaketista on kahdeksan miljardia euroa.

Ei kommentteja: