keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Taiteilija Jan-Erik Andersson

maj11_2010 065 Hän kertoo radio-ohjelmassa 12. toukokuuta 2010 asunnostaan Turun linnan lähistöllä.

Taiteilija tuottaa performansseja, kouluissa ja julkisissa tiloissa, jopa kirkkoduuneja, vaikka Jan-Erikin ei pitäisi päästä kirkkoon, hän kertoo naurahtaen.

Suomessa pitää olla yhteistyössä Safa-arkkitehdin kanssa, että saa tehdä taloprojekteja.

Taiteilija paneutuu yksityiskohtiin. Jan-Erik tavoittelee surrealistisia kokonaisuuksia. Taide on Suomessa vapaata,  arkkitehtuuri on suljetumpaa.

Arkkitehtuurissa haetaan esteettistä puhdasta pintaa, mutta Jan-Erik haluaa tehdään hauskaa ornamentiikkaa. Sähköpiuha, kahvikupit ja kirppariroina kelpaavat ornamentiikaksi.

Voi tätä valon määrää tässä, toteaa toimittaja.

Tämä levenee tässä, kun mennään ylöspäin. Poika loi laivan itselleen rakentanut. Isä oli merikapteeni. En ole koskaan astunut purjeveneeseen. Pesä-veistoksellani tutkin arkkitehtuuria. Ne tutkii moduuleja, minulle moduulina on linnunpesä.

Linnut ottavat roskan ja rakentavat siitä pesän, ne tehdään äärettömän stabiileiksi. Käytävillä mahdollisimman hulluja lamppuja. Minulla on aikamoinen kokoelma. Täällä on 30 lamppua. Ihmisten omia lamppuja tuodaan Helsingissä olevaan vanhainkotiin.

Tykkäät kitsistä.

Liikun äärimaisemassa. New Yorkissa julkiset rakennukset ovat äärimmäisen kiellettyjä paikkoja. Tämän pitäisi mennä aurinkoenergialla.

Sain Paavo Nurmen oven.

Hehkuvan sininen maali. Muoto on kissankello, kukka, lasipintaa funtsittiin pitkään. Turun sataman nostalgiset nostokurjet tuolla. Kaupunki levittäytyä alapuolella.

Mikä tekee ihmisestä taiteilijan rationaalisessa maailmassa.

Minulla oli lapsena paha änkytys  ja loin sisäisen maailman. Pidin piirtämisestä ja kirjoittamisesta. Isällä oli matkoiltaan tullessaan kapsekki täynnä tavaroita. Se tuli joulupukin tavoin ja toi tavaroita, levyjä, joita muilla ei ollut.

Näimme isää harvemmin kuin nykyajan eronneet. Fatsin elämässä oli jotain hohdokasta. Psykologista analysoimaan tarvitaan. En ole suunnitellut mitään.

Kuvataiteen tohtori Jan-Erik Andersson.

Hän kertoo saksalaisesta proffasta, joka avasi aineet kaikille, että siinä on jotain kunnolla jotain uutta ja erilaista.

Pitäisi kirjoittaa kirjan, mitä on elämä tässä talossa. Nyt väitös on verkkoteoksena. On kirjallinen teos päässä, valmiina odottamassa. Jaksaisiko kirjoittaa, juoda viiniä ja kahvia ja kirjoitta.

Reportterina Riitta Vauras, YLE.

Ei kommentteja: