Ihan totta: Suomi oli 1900-luvulla kehitysmaa. 1800-luvulla Sotkamossa kuoltiin nälkään. Tämän ajan EU-kriisillä hötkyily tarkoittaa historiallisen perspektiivin hävittämistä. '
Ylivelkaantumisen kautta tullutta virtuaalista näennäisrikkautta on eletty vain muutama kymmenen vuotta.
Tänään osallistuin koskettavaan tilaisuuteen Kuhmossa, joka avasi silmät viime vuosisadan alkuun. Silloinkin leipä oli tiukassa: lapset joutuivat lähtemään kotoa työn perässä jopa kymmenen vuoden ikäisinä.
Sisällissota, talvisota, jatkosota ja sotakorvaukset kestettiin, Suomi vaurastui ja muuttui hyvinvointivaltioksi useimmille. 1960-luvulla, josta tajua itse enemmän, alkoi hyvinvointivaltion rakentaminen. Nyt jotkut poliitikot haluaisivat päästä siitä eroon.
Televisio, video, Internet, sosiaalinen media ja joukkoäly ovat avanneet uusia ovia ja väyliä maailmalle. Suomi on tänään vauraampi kuin koskaan, mutta samalla henkisesti köyhempi, avuttomampi ja hukassa.
EU:sta ei ollut lopulliseksi ratkaisuksi!
Pitäisikö meidän palata Ruotsin hellään syleilyyn tai Venäjän rautaisempaan otteeseen?
Yksin poliitikot eivät uskalla olla ja toimia. Meille sodanjälkeinen hyvinvointi ei ole tullut annettuna: vanhempamme ja isovanhempamme ovat tehneet töitä huimasti vaikeammissa olosuhteissa. He taistelivat vihollisia, köyhyyttä ja kurjuutta vastaan vähäisin resurssein.
Kännyköistä, tableteista ja läppäreistä ei silloin ollut tietoa. Ei ollut sossua tai työkkäriä, ei Kelaa tai muita tukiorganisaatioita. Arvostan aikaisempia raatajia, jotka eivät ehtineet valittamaan tai vaikeroimaan; voimat säästettiin olennaiseen.
Ainut tie parempaan oli tehdä työtä vuorotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti