tiistaina, elokuuta 28, 2012

Venäjä, Venäjä, Venäjä!

 2011-09-26 15.47.34

KUVA: STT, Finland (2011)

Näillä leveyksillä on mietitty vuosikausia Karjalan rataan yhdistettyä raideliikennettä, jota kautta kuljetettaisiin puuta Karjalan metsistä Ouluun jalostettavaksi ja malmia Kostamuksesta.

Minua kiehtoo asioiden etenemisen suunnaton hitaus. Katinkullassa järjestettiin 1990-luvulla isohko tapahtuma, johon osallistui Oulun läänin maaherra seurueineen, Komin tasavallan korkeinta johtoa, metsäteollisuuden asiantuntijoita ja osaajia. Mekin olimme Irjan kanssa mukana puhumassa ja junailemassa suomalaista osaamista kasaan.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin lehdissä kerrotaan samoista asioista, ikään kuin uusina. Lukuisissa kehittämishankkeissa menee ihmisen ikä, ennen kuin valmista syntyy. Muurmanskin alue ja Pohjoinen ulottuvuus ovat nekin olleet pinnalla pitkän aikaa, mutta syntyykö lasta, vai valaisevia kalvoa, sitä en osaa vieläkään ennustaa.

Ei kommentteja: