torstaina, syyskuuta 12, 2013

Kaukana Espoosta: Miten opin keikuttamaan venettä, osa 1: käsikirjoittaja pakenee maasta

Kaukana Espoosta: Miten opin keikuttamaan venettä, osa 1: käsikirjoittaja pakenee maasta

Minulla oli taidekorkeakoulusta valmistuttuani ja alalle tullessani helvetin hatara ammattitaito, eikä elokuvasivistyksestä tietoakaan. Niitä ei tarvittu. 
 
Minä sain maisterin paperit niin, että opintokirjaan merkittiin suoritetuksi käsikirjoitusalan työharjoitteluksi muun muassa kesätyö Nakkilan Essolla, ja 15 tunnin opetus muutettiin 55 tunniksi. 
 
Pääsin saman tien isoon televisiosarjaan töihin, ja sain sen jälkeen jatkuvasti lisää keikkoja. Möin itse kehittämäni kausisarjan, joka oli aikataulunsa puolesta täysin tuhoon tuomittu, eikä ammattitaitoni riittänyt sen asian arvioimiseen. (Voidaan keskustella siitä, olisiko osto- ja tuotantopuolella jonkun ollut syytä käsittää, että yksi ihminen ei mitenkään voi kirjoittaa vuodessa kahtatoista tunnin mittaista televisiosarjan jaksoa joka sitten kuvataan ja toteutetaan seuraavan puolen vuoden aikana. Mutta toki vastuu omasta yli-innostuneisuudestani on yksin minun.)
Tottakai ammattitaitoni työvuosien myötä kehittyi, ja muiden käsikirjoittajien tapaan kävin kursseja, luin alan teoksia ja käytin lähes kaiken vapaa-aikani kirjoittamiseen. 
 
Kirjoitin puhdetöinä näytelmiä, kuunnelmia ja elokuvakäsikirjoituksia. Yksi niistä, filosofinen lyhytelokuvateksti, valittiin tuhansien joukosta tuotantoon Berliinin elokuvafestivaalien Talent Campuksella, ja voitti siellä kyseisen sarjan pääpalkinnon. Kehitystä alkoi olla selvästi näkyvissä. 
 
 
 
Lähetä kommentti