sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Oulun ja pääkaupunkiseudun omakotitonteista

Omakotiasuminen viehättää suomalaisia. Noin 80 prosenttia haluaisi asua omakotitalossa.

HS kirjoittaa sunnuntaina 23. syyskuuta 2007, että Olusssa kymmeniä varauksia on peruttu, kun entinen asunto ei ole mennyt kaupaksi.

  1. Puutavara on kallistui vuodessa 40 %
  2. Korot ovat olleet nousussa
  3. Tontit eivät ole halpoja
  4. Uuden talon rakentaminen hirvittää monia

Oulun tonttipolitiikkaa on kiitetty. Kasvukeskuksista Oulu on pystynyt parhaiten pitämään tonttien hinnat kurissa tiukalla tonttipolitiikalla. Kaupunki muutti myytävien omakotitonttien hinnoittelua vuonna 2005.

Rakennusprojektin aloitus on hirvittänyt monia. Pitkään kestäneen kiivaan tonttien kysynnän jälkeen tilanne on nyt harvinainen: runsas kolmannes kaupungin tänä vuonna tarjolla panemista omakotitonteista on yhä myymättä.

Kevään ja kesän 2007 aikana on peruttu kymmeniä varauksia. Suurin syy on hankaluus entisen asunnon myynnissä. Myyntiajat ovat pidentyneet, eivätkä ihmiset ole päässeet pankkien kanssa rahoitusneuvotteluissa eteenpäin. Toki yleinen korkopolitiikkakin vaikuttaa.

Kun siihen asti tonteista oli saanut vapaasti tehdä tarjouksen, nyt 75 % tonteista myydään kiinteään hintaan. Oulussa kiinteähintaisten tonttien keskihinta jää alle 50 euroon neliöltä. Yksityiset maanomistajat myyvät tontteja huomattavasti kalliimmalla hinnalla.

Oulun kaupunki tarjosi keväällä 2007 myyntiin noin sata omakotitonttia. Niistä lähes kaikki varattiin, mutta myöhemmin lähes puolet varauksista peruttiin. Sen jälkeen kaupunki on kaupitellut vapaaksi jääneitä tontteja ja saanutkin niistä osan myytyä.

Omakotitontit ovat edelleen niukkuushyödyke erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa kaavoitus on kitsasta ja yksityiset markkinat vähäisiä. Myös tonttien kohtuuttoman korkeat hinnat ovat todellinen ongelma.

Oulussa tarjousten perusteella myytävissä tonteissa neliöhinnat voivat kivuta jopa 70 euroon. Rahoituksen järjestyminen ratkaisee rakentamisen aloittamisen.

Oulu tarjoaa rakentamishaluisille huikean määrän maata verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseudun kuntiin. Vantaan tavoitteena on myydä tai vuokrata 50 - 60 tonttia vuosittain, kun taas Helsinki suunnittelee yltävänsä runsaaseen sataan tonttiin vuodessa.

Espoo vuokrasi ja myi omakotirakentajille tänä vuonna 86 tonttia. Sekä pääkaupunkiseudulla että Oulussa tonttien hinnat ovat noin kaksinkertaistuneet vuosituhannen alusta.





Lähetä kommentti