tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Igglo, pankkikriisi, talouslama ja Suomi


Talouslama Kiertää Suomen!

Nyt se tiedetään. Pankkikriisiä ei tule. Lama kiertää Suomen kaukaa. Maailmantalouden muutokset eivät talouselämäämme heilautua. Rakentaminen jatkuu kuin ei mitään olisi tapahtunut. Pankista saa rahaa öky-ensi-asunnon ostamiseen, jos on raksalla töissä. Jatkamme ideaparkkien rakentamista.

Brittihallitus kansallistaa kriisipankin, USA:ssa rahoituskriisi haittaa kuntien rahoitusta. Rahoituslaitosten pelastusoperaatioissa ei pelasteta sijoittajia, vaan koko järjestelmä luhistumiselta. Britannian hallitus on päättänyt kansallistaa vaikeuksiin ajautuneen Northern Rock -pankin.

Suomalainen lintukoto siirtää kännyköiden alihankinnat halvempiin maihin ja puustakaan ei kohta kannata tehdä tikkua ristiin. Sellun keitto loppuu Kemijärvellä, paperia ei tehdä enää entiseen malliin Voikkaalla, Anjalankoskella, Summassa, Kajaanissa. Sahoja suljetaan laumoittain. Suuret rakentajat ovat vähentäneet asuntotuotantoaan rajusti ja silti kämppiä on myymättömiä enemmän kuin aikaisemmin.

Mutta meillä ei ole laman merkkejä. Rakentajienkin ongelmana on puutulleista tutuksi tullut alkutuotantotekijä: tonttipula! Mitäs me heikoista signaaleista. Olen ajoittain blogeissani suositellut siirtymistä luovaan talouteen ja palveluyhteiskuntaan. Tätä menoa haemme kaikki töitä supermarketin kassalta. Vanhis on Kauppalehti blogikommenteissaan heitellyt kapuloita palveluintoiluni rattaisiin ja vaatinut kohtuullistammista. Hän on tietenkin oikeassa. “Matkailu ja sekatavaran kauppaaminen ei suomalaisia elätä”, opettaa vanhis.

Mutta, mitä meidän pitää tehdä tulevaisuudessa? Puujalka pettää ja kännykkäbisnes globalisoituu, siirtyy Romaniasta maailman ääriin. Mistä keksisimme uutta kannattavaa puuhasteltavaa?

USA:SSA TYÖTTÖMÄTKIN OLIVAT RIKKAITA JA SAIVAT LAINAA

Yhdysvalloissa vaikeuksissa ovat joukkolainojen takaajat. Joukkolainojen takaajat joutuivat vaikeuksiin, kun ne ryhtyivät takaamaan heikkolaatuisia asuntolainoja ja strukturoituja joukkolainoja. Näiden lainojen aiheuttamien tappioiden vuoksi takaajien luottoluokitukset heikkenivät, mikä taas heijastui heidän takaamiensa lainojen hintoihin. Maailman rikkain sijoittaja Warren Buffett on tarjoutunut ostamaan kolmen suurimman takaajan, Ambacin, MBIA:n ja FGIC:n, parhaat lainat. Ongelmalainoja järkevänä miehenä tunnettu Buffett ei halua.

ASUNTOBISNESKÖ JYRÄÄ MEILLÄ

Asuntobisneksen uudistaja Igglo otti takkiinsa Norjassa. Nopeasti näkyvyyttä ja julkisutta hankkinut yhtiö “lähti pettyneenä Norjasta”. Puolen vuoden patikkareissu Norjassa maksoi yhtiölle kolme miljoonaa Euroa. Verkossa kiinteistöjä välittänyt Igglo on lopettanut toimintansa Norjassa ja hakenut siellä toimineen yhtiönsä selvitystilaan jo tammikuun puolessa välissä. Yhtiö ehti olla Norjassa vain kahdeksan kuukautta.

Paljon rahaa paloi pienessä ajassa. Nostan Igglon blogiini vain siksi, että “sattuuhan sitä”. Yrityksen ideana oli viedä uudenlaista kustannustehokasta palvelukonseptia yli rajojen. Lyhyen suomalaisen menestystarinan kloonaaminen eurooppalaiseksi häämötti powerpointeissa ja Web 2.0 voittokulku märkiä unia nähneen johdon visioissa. Tammikuussa otti ja lähti yhtiön perustajiin kuulunut toimitusjohtaja Matti Kasso.

Median lellikkiniä ja avoimuutta suosinut Igglo ei ole vetäytynyt kuoreensa, mutta hiljaisemmaksi tämä on johtoa muokannut. Mikä meni pieleen? Miksi Web 2.0 ja muut Internet sovellukset eivät toimi sähköisellä nopeudella maasta toiseen siirryttäessä?
Igglo tuli Suomen markkinoille vuoden 2006 alussa. Rämäpäinen asenne sai paljon kiitosta ja perinteiset kiinteistövälittäjät heräsivät Ruususen unestaan. Muista pelonsekaisia pohdintoja Igglosta, joka sotkee markkinat täysin uudella konseptillaan. Kiinteistövälityksen asetelmat muuttuivat Suomessa nopeasti, mutta muuttuuko Igglo pysyväksi ilmiöksi?

Taustapiruna toimi mainostoimisto Taivas ja pääomasijoittaja Benchmark Capital European rahasto. Rahaa on Igglon lyhyen alkutaipaleen aikana palaa reippaasti, kertoo Kauppalehti.

Norjan kupru ja raskaat investoinnit tietotekniikkaan voivat merkitä sitä, että tappiot pyörivät aloitusvuoden tasolla. Ensimmäisenä vuotenaan Igglo teki kolmen miljoonan euron liikevaihdolla kuuden miljoonan euron tappiot. Tappio söi firman omat pääomat. Benchmark Capital pani talvella 2007 peliin seitsemän miljoonan euron lisäpanoksen. Vielä ei tiedetä, riittääkö pääomasijoittajalla kärsivällisyyttä Igglon uudelle rahoituskierrokselle.

Mainostoimisto Taivas konserniin siirtyi viime vuoden puolella myös IRC-Galleria. IRC-Galleria on Suomen suurin Internet-yhteisö. Palvelun rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä valokuviaan ja kommunikoida keskenään lukuisin eri tavoin. Käyttäjien keski-ikä on noin 20 vuotta. 60% rekisteröityneistä on täysi-ikäisiä.

“Hyvä ettei mennyt ulkomaille. Eli Taivas, joka omistaa mm Igglon ja Habbon ostaa IRC-Gallerian. Ainakin näin väittää YLE Uutiset. Aiheesta järjestetään tiedotustilaisuus tänään kello 12.30, Kirjoittanut nico 04/23/07 | Kategoria: Online Business. [Tämä blogi uutisoi verkkopalveluista, internet-mainonnasta, käytettävyydestä, internet-liiketoiminnasta, hakukoneista, hakukoneoptimoinnista ja niiden ympärillä pyörivistä ilmiöistä, trendeistä ja tekniikoista.]

Pieni korjaus: Sulakehan ei omista Iggloa vaan sekä Sulakkeesta että Igglosta pääosan omistaa mainostoimisto Taivas.
Kirjoittanut Markus 04/23/07 16:36:45

Toivotaan, ettei tästä sulakkeet pala. Taivas on ollut innovatiivinen ja Habbo-Hotel on ilmeisesti melkoinen menestys. Tämän hankkeen taloudellisesta puolesta olen taivaallisen tietämätön.

Tässäkö huuhtoutuu Nokian superklooratulla paskavedellä Web 2.0 talouden nousu hyvien liikeideoiden pohjattomaan kaivoon? Igglo tarjosi tuulahduksen uudesta kulttuurista. Nyt vasta tiedän, että firma ei oikeastaan hyödyntänyt sosiaalista mediaa ja avointa innovaatioverkostoa. Igglo luotti myynnin automaatioon ja takahuoneessa toimiviin servereihin.

Saatan vieläkin uskoa palveluyhteiskunnan nousuun.

Lähetä kommentti