torstaina, helmikuuta 14, 2013

Kun on paineita, vaihda vapaalle!

208438b2

KUVA: Helge V. Keitel, Sotkamo, Finland (2013)

Ihan oikeasti, kun on paineita, on osattava sanoa “ei”. Tarvitaan rohkeutta kertomaan “nyt riittää”.  Emme ole koneita, ei keneltäkään voi vaatia mahdottomia.

Työssäni kohtaan ihmisiä, jotka lataavat tavoitteisiinsa kohtuuttomia etappeja ja rajapyykkejä.

Kunnianhimoiset, perfektionistiset puurtajat eivät uskalla tunnustaa rajojaan.  Täydellisyyteen pyrkimistä arvostetaan, mutta matkalla uupuneiden vaikeuksia harva huomaa.

Miksi emme rohkene leikitellä ajan kanssa?

Antakaa armoa aikatauluille ja kaventakaa pyrkimystä parhaaseen mahdolliseen. Kukaan meistä ei ole korvaamaton, mikään tehtävä ei ole niin tärkeä, että työn alttarille pitäisi uhrata terveytensä, ihmissuhteensa ja / tai henkensä.

Minä vaadin lisää hitaasti ja monipolvisesti etenevää tumpelointia. Mikään mahti maailmassa ei tee yhdestäkään maan matosta täydellistä. Menestyksen myönteisyydestä kirjoitetaan kirjoja ja tuotetaan elokuvia ja dokumentteja. Suuri taide löytää epäonnistujat, mutta useimmiten kymmenien tai satojen vuosien päästä.

Hyväksy rajallisuutesi. Ole onnellinen tässä ja nyt!

Osasinko minä aikoinaan? Vastaukseni on suoraviivaisesti kielteinen. Vaadin liikoja muilta ja itseltäni.

Luulin liikoja itsestäni. Nykyään näen, kuinka tauti iskee salakavalasti nuorempiin. Vaikeutenani on, etten aina keksi keinoa kertoa, “ota easysti, ei meillä ole kiirettä minnekään!”

Lähetä kommentti