Tunteet pelissä lähikontaktissa

Malagan kaupungintalolla joulukuussa 2015.

Minulle kirjoittajana, on tärkeää kasvattaa etäisyyttä aiheeseen, koska muuten takerrun yksityiskohtiin ja tarkoittamani asia katoaa detaljien alle.

Tunteet ovat aina luovassa prosessissa mukana. Useimmiten liian läheiset asiat saavat ylisuuren painoarvon, kun ajatukset pyörivät epätarkoituksenmukaisissa yksityiskohdissa.

Käytän kuvia muistini apuvälineenä ja  pystyn niistä poimimaan enemmän aineksia kirjoituksiini kuin tietoa tihkuvista haastatteluista.

Kyselemällä saan toki runsaasti faktoja ja autenttisia mielipiteitä, mutta kirjoituksen lopputuloksen kannalta nekin vievät harhaan.

Aina on kyse karsinnasta, valinnoista ja tarinaa rasittavien yksityiskohtien poistamisesta. Kukaan ei halua tietää kaikkea, vielä harvempi jaksaa lukea.

Kenelle oikeastaan kirjoitan, onko minun otettava vastuu kuulijasta ja lukijasta?

Tähän vastaan vuosien kokemuksella, että kirjoitan ensisijaisesti itselleni, teen muistioita, raportteja ja tunnelmakuvauksia, faktojen pitää olla oikeita, mutta muut asiat ovat joko mielikuvituksen tai heikkojen muistiinpanojen syytä tai ansioita.

Toimeksiannot ovat asia erikseen. Maksettua juttua teen tietenkin sillä asenteella, että se täyttää asiakkaan ja vastaanottajan toiveet.

Minä en halua toimia historioitsijana; kerron satuja aikuisille.  Mitkään raportit eivät ole tosia, koska kirjoittaja tai kertoja joutuu aina rajaamaan kertomusta ja totuus, jos sitä on olemassakaan, syntyy lukijan päässä, jos on syntyäkseen.